Pitkästä aikaa.. :)

Heijj! :)

En ole kirjoitellut pitkään aikaan tänne ja siihen on sinänsä hyvä syy. Aloitin syksyllä opiskelemaan maatalousalalla ja kiirettä on pitänyt, ei hetken rauhaan.

Vähän on elämä helpottanut ja aloitin uuden blogin, jossa päätin aloittaa kaiken aivan alusta, puhtaalta pöydältä. Haluatko jatkaa blogini seuraamista?

Tervetuloa osoitteeseen tazzici.blogspot.com !

Walk that mile with me..

On se elämä ihmeellistä.
Miten kaikki loppuu niin nopeesti, ja kaikki vaan jäätyy kerralla.

Kaikki unohtuu kerralla eikä mikään ole pysyvää.
Tällä hetkellä yritän unohtaa henkilön, johon en pystynytkään luottamaan.

Monestiko hän on pilannut elämäni? 

Liian monesti, en edes pysty laskemaan sitä määrää.

Miten voin unohtaa menneisyyden, sen helvetin ja kaiken pahan mikä minullekin on aiheutettu. Eikä kukaan ymmärrä, koska kukaan tuntemistani henkiöistä ei ole kokenut sitä samaa. Kuulla sanottavan:
"Kuolisit pois"
"Ei täällä kukaan sua kaipaa"
"Haista homo vittu!"
"Mene tappamaan ittes, ei me susta muutenkaa välitä"
"Tajuutko sä ettei ketään kiinnosta paskaakaan!"

-Heidiasd-

Are you serious ?

Ei ookkaa pitkään aikaan tullut kirjoteltua !
Nyt kyllä kusi koko koulunkäynti, en paremmin sano. Pitäsköhän lopettaa koko homma ja mennä vaikka ojaan nukkumaan.

Olo on  mikä on ja väsy on mitä suurin. Kiitos herätyskelloni kun soit 2 seuraavaa viikkoa viideltä.. C'mon.

Mitä teille kuuluu?

Vielä yks, ehkä toinenki, siihen tottuu ku tarpeeks kokeilee.

Kuulin radiossa erään biisin ja kuuntelin sanat tarkkaan. Kun kappale loppui huomasi, että itken. Pyyhin kyyneleet ja jään miettimään. Elämää.
Tajusin, että en saa tehdä itselleni mitään, mikä ei ole vain oikein.
Minulla on oikeus elämään ja sen on tarkoitettu minulle. Olen tällainen ja minulla on menneisyyteni, onnistun vielä pääsemään siitä yli.

Kusin kaiken.
Eilen.

Sorruin taas siihen. Minut imettiin sisään kuin jonnekin helvetin mutaan.
Enkä päässyt pois, en pääse enää.
Ei ole todellakaan enää miksi elää.
Kaikki on ohi!

Kaidat ja pienet polut ovat takana, olen eksyksissä tiheässä ja pimeässä metsässä.
Eikä kukaan ole aikeissa tulla auttamaan.

Olen yksin.
Menetin viimeisenkin...

-------

Tarviiko joku täällä 2 päivän lippua Kuopio RockCockiin?
Minulla varmaankin olisi ylimääränen, kun en taida päästäkään sinne.

this is my fuckin' life..

Olo on iha ku oisin kuollu.
En tunne mitää,

oon vaa ihan jäässä.

En naura, enkä oikeen itke.
Muhun ei satu, mutta ei tunnu hyvälekään.

Olo on iha turta.

Väsyttää.

End of my world.

Yksi tavoite, sitten kaikki on ohi.

Sitten mua ei näy täällä.

Sitten mulla on hyvä olla.

Jokainen vastoinkäyminen,

muistuttaa menneestä.
Eikä tulevaisuutta näy.
Tää on kaikille parhaaks.

mua vedetään sameaan syvyyteen.

Alla oleva kirjan teksti, kuin suoraan unestani.

Mä seison ja katson merta.
Se on hopeinen ja musta ja jatkuu ikuisesti.
Ei merta voi vihata, ei sitä voi unohtaa.
Ja silti... mua pelottaa.
Mä tunnen, miten mua vedetään sameaan syvyyteen.
Kosteat vesikasvit nuolee mun kasvoja ja kietoutuu mun valkeisiin reisiin.
Mä vajoan.
Ja vihreän sameuden keskellä mä nään ne jo:
hopeiset hait liukuvat hitaasti läpi hämärän, läpi kivien, kuunsäteitten ja kuoleman.

Vesi on siniharmaa ja liikkumaton mun ympärillä. 

Ei kuulu mitään, ei näy.
Ne liukuu hämärässä vedessä ja kuunsäteet välähtelee niiden hopeissa kyljissä.

Niiden silmissä ei ole mitään, ne on mustat ja kylmät.
Ja vesi on pehmeä ja raskas mun ympärillä, se sitoo mut tänne sameaan hiekkaan ja vesikasvien vihreisiin sormiin.
Ne on jo niin lähellä, niiden liikkeet pyyhkii kylmiä pyörteitä mun kasvoille.
Ja yläpuolella meri jäätyy jo ja mä tiedän, että jään tänne ikuisesti.
Mun keuhkot täyttyy vedestö ja haiden kyljet hyväilee mun ihoa. 

Ne katsoo mua silmiin enkä mä voi liikkua.

Jääpeite on jo paksu ja mun keuhkot on täynnä vettä.

Mä yritän liikkua, mutta en voi.
Ja ihan hiljaa niitä liukuu lisää ja lisää mun ympärille.
Kuunsäteet välähtelee niiden hopeissa kyljissä.

Mä ajelehdin pitkin merenpohjaa enkä hengitä enää.
Ne näykkii mun varpaita ja sormenpäitä.

Suolavesi kirvelee verisiä haavoja.

Hait kuiskii mun korviin verisiä sanoja.
Ne on valmiita.
Ne odottaa vaan sitä hetkeä. Ja kuunsäteet välähtää niiden hopeisissa kyljissä.

..ja mä katson sitä sakeaa vettä ja haiden verisiä hampaita enkä halua enää.

En halua elää. Mä haluan kuolla. Ja sinisessä hämärässä mä nään ne jo:
kultaiset auringonsäteet tanssii syvyydessä kuin holvikirkon käytävillä. 

 -Kira Poutiainen-
-Ihana Meri-

I don't need anything.

Silta poikki, lopullisesti.

Kipu liikkuu iholla,

raapien kaiken tieltään pois.
Auttaen päivää lyhenevää,

elämää pitenevää.
Lippu on jo lunastettu ja se on vain oneway,

some day maybe everything is allright,

but not today Im just a little fucking girl.

Katseiden kohdatessa olen vain mitätön likatahra aurinkolaseissa,

yksi turha elämä kaikkien joukossa.
Henkilö, joka on väärässä paikassa väärään aikaan.
Ja minun tulisi kuolla.
Näytelmän vuorosanoissa minun pitäisi näytellä:
"Mua saatte kuule loukata niin paljon kuin sielu sietää, mä en siitä kaadu, mut.."
Miksi?
En pysty sanomaan vuorosanaa uskottavasti. Romandan.

Muuri ei kestä enää mitään.

Vain kaksi tapaa helpottaa oloa.
Kuolen yöllä tai nyt.
Ainakin osa minua kuolee.
Kipu helpottaa, vasta kun minut on hävitetty.
Mun kaikki on mennyttä ja minusta voidaan puhua imperfektissä.

Sitten voin rakastaa itseäni.

Ahneus on pahe. 

Entäs itsekkyys ja valehtelu, syntiä...

Vittu ku tunteet katossa...

Laitetaan kaikki toisen syyks, ni säästytään vaikeuksilta...

Laitetaan kaikki toisen niskalle,

painetaan taakka muille.
Annetaan oma paine pois 

ja syytetään muita.

Annetaan olla ei tästä mitään tule.

Luovutetaan molemmat ja jäädään tähän.
On tää liian vaikeeta,

ehkä mun takii.

Mut syytetään mua,

sun ihmissuhteiden takii.

Luokkaretkellä ja mitä vittua tää meinaa. Ei vittu kiinnosta nyt mikää. Vois hypätä hotellin ikkunasta alas ja lopettaa tän.
En jaksa kuunnella, en jaksa elää.
Enkä hengittää..

Everything is my fault...

Jos nyt tekisin pitkästä aikaa kunnon postinkia. Ei oo hirveesti tullu kirjoteltua tänne blogin puolelle, mutta eipä se hirveesti varmaa oo haitannu.
Tällä hetkellä kaikki kusee iha 5/5, ei mitää rajaa.
En jaksa enää oikeestaa katella kenenkää naamaa tai varsinkaa kuunnella kenenkää paskan jauhamista, varsinkaa koulussa.
Ei kiinnosta kuulla joka helvetin päivä, miten paska ihminen oon ja miten teen kaiken väärin ja varsinkin, kuinka olisi parempi, ettei minua olisi.
Enää asiaa ei tulla sanomaan suoraan, mutta kierrellen ja kaarrellen sitä tarkoitetaan.
Saan jokapäivä jumalattomat huudot ja paskaa niskaan.

Pää on räjähtämispisteessä, polvi siinä mukana, onkohan ne jotenkin yhteydessä toisiinsa...

Ihmissuhteet lähtee kusemaan päivä päivältä enemmän ja enemmän ja mikään ei kertakaikkiaan tunnu miltään. Olo on ihan turta.

Ainut asia joka tekee minut iloiseksi on Aholansaari ja sen isoskoulutus ja muut henkilöt. Se osaa piristää.
Aina voi esittää olevansa iloinen, vaikka sisällä kuohuu.

Aina kaiken voi peittää, niin henkisesti ja fyysisestikin. Haavat voi peittää aina, miten milloinkin, arvet seuraavat kuitenkin pysyvästi, niitä ei pysty koskaan hävittämään.

Henkinen kipu on jumalatonta. Se raapii ja repii. Eikä se jätä rauhaan. Se on armotonta. Se särkee ihmistä pala palalta enemmän ja enemmän ja jättää jälkeensä armottoman kivun ja ahdistuksen, masennuksen ja pahan olon, eikä se helpota.
Ruoka on ongelma. Se tuo helpotusta, hetkeksi. Kunnes tajuaa, että söi hetki sitten helvetisti kaikkea paskaa, tulee paha olo ja sen toistaa. Sitä toistaa niin monta kertaa kuin tulee. Lopulta eväs tai raha loppuu ja siitä alkaa helvetti. > Helvetin moinen helvetti ja saatana, se ei jätä rauhaan koskaan. Sitä ei edes pääse karkuun. 

Yöt ovat helvettiä, unta ei juurikaan saa. Tai se on vähäistä. Yöllä tulee kohtauksia, joista ei pääse eroon. Miettii liikaa asioita, jotka painavat mieltä. Liikaa asioita, jotka alkavat itkettää. Se on noidankehä, josta ei pääse pois.
Yö --> Kohtaukset --> Itsensä vahingoittaminen milloin mitenkin, joko henkisesti tai fyysisesti.
Noidankehä on ikuinen ja yhtä helvettiä. Pakoreittiä ei löydä..

Kuinka piristää itseään, kun mikään ei auta. Kun diagnoosi on varma ja kaikki ovat huolissaan. Tai eivät. Jos minua ei näkyisi viikkoon, ei kukaan huomaisi. Lopulta he saisivat tietää, että minua ei enää ole, ei kukaan välittäisi. En ole mitään, koskaan tai kenellekkään. Ilmaa. 

Kun kaikki on loppu, onko järkeä elää.

Kun kaikki keinot on käytetty, miten jatkaa.
On vain yksi keino..
..ja kaikki tietävät sen!
On aika päättää tie ja tehdä se..

..se on AINOA mahdollisuus!

xoxo Heidiasd-

Some die young..

Helvetti,

nyt loppuu tää tuska.

En jaksa enää hengittää,

en osaa elää.
Minulle ei anneta mahdollisuutta.
Tää tulee loppuu nyt.

On se vaa hienoo olla..

Eihän siinä,

jos haluan elää niinkuin minä itse olen suunnitellut:
että saisin olla oma itseni ja pitää vähänkin hauskaa, tai siis ainakin yrittää,

on aivan turha tulla arvostelemaan minua ihmisenä tai huonoa itsetuntoa, sillä ei se koskaan ole ollut hyvä.
Olen ollut jo kauan aikaa aivan palasina, enkä voi koota itseäni yhtenäiseksi ihmiseksi, joka pystyisi enää elämään kunnolla.
Itseni pilasin,

minut pilattiin.
En vaan voi tietää.
Haluan pois,

tämän suuren taakan pois harteideni päältä. En jaksa sitä enää kantaa,

en jaksa siitä enää puhua.
En jaksa enää mitään tai se on todella vaikeaa.
Mitä minun pitäisi tehdä, jotta minun olisi hyvä olla edes hetki.
Hetki ilman, että joku ajattelisi minusta jotakin pahaa. Hetki ilman omantunnnon tuskia. Hetki iloiten ja pitäen hauskaa.
Hetki elämää!

xoxo Heidiasd-

Nyt tämä tulee loppumaan,
en kestä enempää.
Kaikki hajoo aikanaan,
nyt on mun vuoro lopettaa.
Hyvästi kaikki rakkaat,
ette kaipaa kuitenkaan.
Luulin teidän välittävän,
muttei kiinnosta paskaakaan.
Olkaa yhä itsekkäitä,
minä vain yritin olla ystävä.
Loppuu kaikki aikanaan,
nyt on mun aika lopettaa.
Anteeksi kaikki mulle rakkaat,
ei ollu mulla oikeus elämään.
Kiusattuna aivan liikaa,
pää räjähti lopulta.
Ei kestä enää mitään,
itseään vain hajottaa.
Loppuun paloin kokonaan,
ei päätä – häntää ollenkaan.
Loppuu tähän tarinani,
en edes elämääni aloittanut.
En saa elää kuitenkaan!

Anteeks kaikest pahast mitä tehny oon..

En jaksa enää,

en pysty enää.

Ote ei pysy kiinni,

kaikki katoaa.

Tulevaisuus painaa päälle,

en välitä enää mistään.

On aika luovuttaa,

irroittaa ote kaiteesta.

Päästää irti.

...

Sori, että en oo kirjotellu.

On vaan ollu niin paljo kaikkee.

Niin hyvää kuin pahaakin.

Ehkä kerron joskus myöhemmin.

Nyt pitäis selvitellä päätä,

noi särkylääkkeet ei oo hyväks mulle.

Maha on kuollu, mutta pakko ottaa ku polvi on nii jumalattoman kipeenä.

En tiiä kauanko todella jaksan!

Ikkuna houkuttelee, kieltämättä, se onkin hyvä tapa jättää elämä.

Oon vaa nii kussu kaiken, pilannu kaikkien elämän ja tuun tästä lähtienki pilaamaan.
Haluan vaan jättää hyvästit ja tiedän millon teen sen...

Miksi olen yhä täällä?

Montako elämää ihmisellä on ?
Monestiko saa yrittää uudelleen ?
Eikö riittäisi, että kaikki olisi kerrasta poikki. Ei näköjään.
En jaksa enää yrittää olla muuta kuin olen, vaikka kukaan ei pidä minusta tällaisena kuin oikeasti olen. Se on tullut huomattua.
Aiheutan vain pahaa.

Väsynyt olo.
Väsynyt kaikkeen.
Väsynyt olemaan elossa.
Totaalisen väsynyt ja valmiina nukahtamaan, mutta uni ei vaan tule.

Toivoin itselleni erilaista elämää.
Kaikkea mitä toivoo, ei voi saada.
Huomasin sen juuri.

"En ole auto, jonka voi korjata..!"

Twilight-Uusikuu

Saanko jo lähteä ?

PÄIVÄ KENGISSÄNI

Aamusta väsyttää..

Ja kuvaa tietenkin päivän vaatetuksesta..

Musiikkia koko päivä !

Ja eikun kouluun..

 ...Unohtamatta aamupalaa

Ja loppupäivänä ei luonnollisesti tapahdu mitään erikoista. Ihan perus paska päivä ! ♥

HUUTOMERKKI!

Kirjoittelen toiseen blogiin, jonka loin eilen. Jos haluatte osoitteen niin voin lähettää sen sähköpostiin tms. hommeliin, sillä yritän siinä blogissa pysyä anonyyminä! (:

Ei mulla muuta  !

Make it stop. Let this end!

Taidolla ! ♥ ..ja tunteella.

Sattu muuten aika helvetisti kaatua laudan päälle! :S

Mut hengissä ollaan vielä..
Sunnuntai 18.3

Ahdistuksen kaveriksi kelpaa triplasokerimansikkanompparellirahka, jossa oikeesti oli ihan helvetisti mansikkaa, vielä enemmän kermavaahtoo ja sitä enemmän hitusia tuossa päällä!
Kyllä se helpotti!
Lumilautailu ei suju vieläkään, ikäväkseni, haluaisin ihan kauheen paljon osata laskee laudalla, muttakun opetus maksaa niin paljo, eikä oo kettää joka vois opettaa :(
Vähä harmittaa.
Tänään uimakoulua oli koululla ja saimpahan lausunnon siitä, että olen uimataitoinen, vaikkakin, no jaa..
Entiiä, omituista olla täällä näin, omituista edes olla olemassa. Eihän mun oikeesti kuuluis täällä olla, pilaamassa kaikkien elämän ja antamassa huonoja lausahduksia, joten muiden päivä menee pilalle.
Kaikilla olisi paremmin ilman minua, jos minua ei olisi. Silloin kaikki olisi hyvin, niin minulla kuin heilläkin.
Ehkä sekin päivä tulee pian.

Suosittelen kuuntelemaan tämän:
Rise Against - Make It Stop (September's children)

xoxo Heidiasd-